10/28/2013

Late night updates

IMG_4603-horzIMG_4578IMG_4592-horzIMG_4557IMG_4585IMG_4507-horz
Niinkuin pari päivää takaperin mainitsinkin, lähdettiin eilen heti aamupäivästä Ikeaan ja napattiin myös mamma matkan varrelta mukaan. Aika vähän kaikkea mitä piti ostaa me ostettiin, joka ei johtunut siitä, etteikö niitä olisi ollut, vaan siitä, että aloin epäröimään tarvitsenko niitä oikeasti. Oon koko ajan yrittänyt päästä pikkuhiljaa kaikesta turhasta tilpehööristä eroon, jonka vuoksi muunmuassa uusi kirjoituspöydän tuoli jäi ostamatta, niinkuin myös se ihana mustakehyksinen peili, torkkupeitto ja säilytyskorit – ne meinaan osottautui ihan vimpuloiksi, ja kannet sai ihan voimalla painaa paikoilleen... Mun keskittyminen oli tainnut jäädä kotiin kun lähdettiin yläkertaa tsekkailemaan, ja käännyttiinkin hetken päästä takaisin ja päätettiin mennä ensin vetämään lihapullat nassuun, nimittäin mun aivotyöskentely ei vaan toiminut :-D Laitetaan sen syyksi, että heräsin puoli tuntia ennen lähtöä enkä näin ollen syönyt mitään aamupalaa! Syömisen jälkeen jaksoikin keskittyä hieman paremmin...

Vaikka me ei ostettu ainakaan kaikkia niitä, mitä mä suunnitelin ostavani, löydettiin me kuitenkin tosi kivoja juttuja. Esimerkiksi kasapäin ihania valkosia henkareita, joissa vaatteet näyttää paljon kivemmilta, uusi untuvapeitto (lämpöasteikko 6, ai mitenniin oon vilukissa? Myyjäkin nauro mulle..), ihanat lasiset kynttilänjalat ja parit kappaleet valkoisia tyynyliinoja! Päiväpeittokin eksyi meiän kärryihin, mutta ennen kassalle menoa mä hylkäsin senkin pois, koska iski valinnanvaikeus sen värin kanssa. Mä oon nimittäin suunnitellut maalavani tän mun yhden ruskean seinän valko-beigeraidalliseksi (pystyraidoin), tai ihan vaan vaalean beigeksi. En kuitenkaan ollut ihan varma mitä mä aion tolle seinälle tehdä – vai aionko mitään, joten se päiväpeitto jäi vielä kauppaan, ainakin toistaiseksi. Ne on kuitenkin sen verran hintavia ja kyllähän tohon parin kilometrin päähän pääsee uudelleenkin ja melkeimpä koska vain!

1 kommentti: