5/12/2015

TJ17

Torstaina me vietettiin koulussa meidän kolmosten kesken TJ17-päivää! Alunperin päivällä piti olla ihan oma teema, mutta loppujenlopuksi päädyttiin vaan siihen, että jokainen saa pukeutua oman mielen mukaan, mutta tavallisilla arkivaatteilla ei kouluun saa tulla. Asuja löytyi jumppatyöistä ballerinoihin ja juoppoihin, ja mulla oli hauskaa jo pelkästään muiden asuja kattellessa :-D Muutamat ekat tunnit meillä oli ihan normaalisti (tai no, normaalisti ja normaalisti) ja aamupäivän jälkeen käytiin juhlalounaalla viereisessä rakennuksessa. Juhlalounaan jälkeen oli vuorossa pienet olympialaiset, joista ei taas(kaan) naurua puuttunut ja vaikka meidän luokka ei voittanutkaan, niin pääasiahan on, että oli hauskaa.

Mä lähdin olympialaisten jälkeen pikaisesti käymään kotona naamapesulla ja sieltä suunnistin ripsihuoltoon, jossa laitettiin kuntoon sekä mun ripset, että myöskin kulmat! Kyseessä on siis 3D stailaus, joka oli mulle ihan täysin uutta... Niistä lisää laters! Ainiin, ja kyllä, se ripsienpidennysarvonta on päättynyt ja voittaja arvottu ja hänelle laitettu sähköpostia. Onnea Inka!

Anteeksi näiden kuvien laadusta, joka on jotain aivan järkyttävää. Koitin parhaani mukaan pelastaa sen, mutta koulun huono ja outo valaistus paistaa siltikin läpi...

P1018784 P1018769P1018787 P1018766-horzP1018788 P1018783P1018797-horzP1018795catslP1018793P1018814löööö-horz

Illalla me lähdettiin vielä koko konkkaronkan kesken laivalle, ja huhhuh, oli yks huikeimmista reissuista ikinä! Mulla oli niin hauskaa koko ajan, etten muista hetkekäkään millon en olisi hymyillyt tai ollut iloinen :-D Ihan huippua. Kyllä mun tulee ikävä näitä hetkiä jo nyt, kun jäljellä on enää NELJÄ (!!!!!!) kokonaista koulupäivää. Vaikka välillä kamalalta onkin se koulu ja sinne lähteminen tuntunut, niin kyllä mä silti tiedän, että päätöspäivänä tulee kyllä paruttua.

2 kommenttia:

  1. Oon laittanu sulle sähköpostia noihin ripsienpidennyksiin liittyen, vastaile kun ehdit! :-) Ja näistä kuvista välittyy just se kiva fiilis, joten ei haittaa vaikka oiski vähä huono laatu :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, se oli tarkotuskin, koska toi koko päivä oli niin ihana! :-)

      Poista